Amerikkalaistyyliset sauvaohjattavat ajoleikkurit ovat yleistyneet viime vuosina ammattikäytössä myös Suomen puistoissa, hautausmailla, liikekiinteistöissä ja isoilla yksityispihoilla. Sauvaohjauksen suurin etu on äärimmäinen ketteryys. Leikkuri kääntyy jopa paikallaan, koska sauvaa vetämällä voi pakittaa toisen puolen renkaita ja toista sauvaa työntämällä kiihdyttää vastakkaista puolta. Huono puoli jarruihin perustuvassa ohjauksessa on se, että esimerkiksi märällä nurmella jarrutettava pyörä ei ehkä pidäkään, vaan liukuu samaan suuntaan kuin muut pyörät vetävät.
Runko-ohjattavat etuleikkurit on varustettu eteen sijoitetulla leikkuulaitteella. Etuleikkuri on parhaimmillaan, kun täytyy leikata tarkasti esimerkiksi pensaiden tai matalien puiden alta. Runko-ohjattavan ja sauvaohjattavan erona on lähinnä ketteryys, eli kapeita paikkoja on paljon, on sauvaohjattava todennäköisesti parempi vaihtoehto. Jos taas täytyy leikata pensaiden alta tai puutarhassa on nurkkia, niin etuleikkuri on parempi vaihtoehto. Sauvakoneissa leikkuulaite on traktorimallisten tapaan etu- ja takapyörien välissä.
Perinteisen traktorimallisen, päältä ajettavan ruoholeikkurin etu on yksinkertainen rakenne, teho, vetokyky, lisävarustevalikoima ja usein myös hinta. Heikkous on akseleiden välissä sijaitseva leikkuri, jolla ei voi ajaa nurmea esimerkiksi pensaiden alta sekä korkea painopiste, josta on haittaa rinteissä.
Neliveto, takaveto tai portaaton
Erilaisia vetotapoja on nykyisin valittavaksi asti. Perinteinen vaihdelaatikko on varmatoiminen, mutta vaatii pahimmillaan tiheää pykältämistä epätasaisessa ja esteitä täynnä olevassa maastossa. Portaaton CVT, yleensä variaattorimallinen, on tämän vastakohta. Hydrostaattinen vaihteisto on yleensä Tuff Torqin tai Hydro Gearin valmistama koneen merkistä riippumatta. Sauvaohjattavissa ruohonleikkureissa hydrostaatteja on kaksi, rattiohjatuissa yksi. Kaikki voimansiirrot ovat huolettomia, mutta ajoittaista öljyvaihtoa ei kuitenkaan kannata unohtaa.
Moottorit ajettavissa ruoholeikkureissa ovat perinteisesti Briggs&Strattonin, Kohlerin, Kawasakin tai Hondan bensiinimoottoreita. Nämä pienmoottorit kestävät uskomatonta kaltoinkohtelua ja laiminlyöntejä, jollaisten jälkeen esimerkiksi hienostunut henkilöauton tai kuorma-auton moottori joutuisi romuttamolle. Vaikka tarinoiden ja omankin kokemuksen mukaan nämä pienmoottorit kestävät yli puolen vuoden talvisäilytystä ja vuosikausien öljynvaihtovälejä, niin viisainta on kuitenkin pitää kiinni virallisesta huolto-ohjelmasta, varsinkin ammattikäytössä. Aivan isoimmissa ruoholeikkureiksi laskettavissa puutarhatraktoreissa on myös diesel-moottoreita.
Ainakin Stigalta löytyy myös akkukäyttöinen päältä ajettava etuleikkuri, jossa on 95 senttiä leveä edessä sijaitseva leikkuulaite.
Tehoa ja leikkuuleveyttä
Ajettavan ruohonleikkurin teho, leikkuuleveys ja paino menevät lähes käsi kädessä. Tyypillisesti tehot vaihtelevat vajaasta kymmenestä reiluun 20 hevosvoimaan, mutta nurmikkoa voi leikata vielä 40-heppaisella diesel-käyttöisellä puutarhatraktorillakin. Painoa perinteisellä ajoleikkurilla on noin 200–300 kiloa. Leikkuuleveydet vaihtelevat noin 80–140 sentin välillä, mutta kannattaa muistaa, ettei isosta työleveydestä ole iloa kuin todella tasaisilla ja avoimilla nurmikentillä. Sen minkä isolla koneella voittaa työnopeudessa avoimella kentällä, niin sen helposti häviää sokkeloisella pihalla.
Lisälaitteet, ja etenkin keruulaitteet, voivat ratkaista ajoleikkurin valinnan. Joissakin keruulaitteen käyttö on suunniteltu jo alusta pitäen ja säiliö on iso. Toisiin malleihin keruulaitetta ei saa ehkä lainkaan.
Lisävarusteita löytyy runsaasti runko-ohjattaviin sekä traktorimallisiin ajoleikkureihin. Valikoimissa voi olla esimerkiksi lumilinko, ilmaaja, harjalaite, lannoituskone, peräkärry, niittomurskain ja jyrä. Käyttäjän sopii itse arvioida saadaanko lisälaitteella ajoleikkurille lisää monipuolista tekemistä vai onko mielekkäämpää käyttää näihin töihin erikoiskonetta tai esimerkiksi puutarhatraktoria.
